Joukko luonnontieteilijöitä sekä osakuntien edustajia lähti Helsingistä jahtaamaan akateemisen MM-kyykän mestaruutta helmikuisena lauantaina-aamuna. Jo itse matka Tampereelle oli yllätyksiä täynnä, kun osa bussissa olleista käpistelijöistä halusi välttämättä tyhjentää rakkonsa moottoritien reunaan lähellä Tampereen liittymää. Niinpä bussi pysähtyi keskelle motaria ja käpistelijät muutaman fyysikkotoverin saattelemana marssivat tien reunaan helpottamaan oloaan. Hervantaan saavuttiin noin kello 8.30 ja ennen aamu yhdeksältä alkavia pelejä ehdittiin urheilujuomaa ja proteiiniravinteita ostaa paikallisesta ostoskeskuksesta.
Resonanssin alkulohkon edustusjoukkueeseen kuuluivat vakituisina jäseninä Olli, Junnu ja Terhi. Joukkueen neljännelle jäsenelle oli urheilutunnelma matkan aikana noussut jo niin selvästi hattuun, että Marko otettiin paikkaamaan tätä kisastudioon siirtynyttä pelaajaamme. Vaihtopenkille siirtynyt toverimme nousi kuitenkin avainpelaajaksemme, sillä hän kävi muina miehinä potkimassa pappeja ulos kentältä kenenkään huomaamatta. Luultavasti Penan viaton ja poikamainen ulkonäkö hämäsi tuomariamme, jolle me muut joukkueen jäsenet tarjoilimme urheilujuomaa sillä välin kun Penan käytteli jalkojaan kuin Samurai sapeliaan.
Alkulohkossa vastaamme asettui joukko tamperelaisia kasvatustieteen ja sairaanhoidon opiskelijoita, kotkalaisia ensihoitajia sekä joukkue MPK:n kasvatteja. Näistä vain Maanpuolustuskorkeakoulun pojista oli meille oikeaa vastusta, sillä he uhkasivat kolkata tuomarin ellei tämä antaisi heille voittopisteitä. MPK:n miekkoset olivat saapuneet tampereelle jo edellisenä iltana ja doupanneet itseään koko yön. Tämä olikin selvästi nähtävissä aamulla, kun nelikko armeijan vaatteisiin pukeutuneita suomalaisurhoja laski mahallaan lumivalleja alas huutaen samalla ”Isänmaan puolesta!” tai ”Hyökkäyseen!”. Kyseiset herrasmiehet myös yrittivät sinnikkäästi tarjoilla tuomarillemme kylmää maksalaatikkoa, jota tuomari aivan yhtä sinnikkäästi yritti olla syömättä. Alkulohkon tuomarimme olikin mitä hienoin ja jaloluontoisin ihminen eikä ollut moksiskaan MPK:n uhittelusta. Kun Resonanssi oli selviytynyt lohkovoittoon, jäi tuomari vielä kuuliaisesti painimaan solttujen kanssa vaikkakin kadetit neljän miehen voimalla antoivatkin tuomarille isän kädestä.
Jatkosarjan peleihin Resonanssi sai paljon kaivattua vahvistusta Geysirin tyttöjoukkueesta, jossa todelliset kyykkä-ässät olivat pelanneet alkulohkossa. Näiden tehotyttöjen voimin Resonanssi voitti myös seuraavan pelinsä, joka jälleen pelattiin jotakin MPK:n joukkuetta vastaan. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että Resonanssin joukkue sijoittuisi 64:n parhaan joukkoon.
Seuraava peli koituikin kohtaloksemme, sillä vastaamme asettui jo aamubussista tuttuja hämäläisosakunnan kasvoja. Koska osakunnan kannustusjoukoissa sekä aktiivijäsenissä oli myös fyysikoita, olivat nämä poloiset vaikean valinnan edessä: Kannustaako hämäläisosakunnan joukkuetta vai fyysikkotovereita? Hyvä ystävämme Markus päätyi molempi parempi -tyyppiseen ratkaisuun, jossa hän kävi potkimassa pappeja ulos vuoroin fyysikoiden ja hämäläisosakunnan kenttäpäädyssä. Hämäläisosakunnan joukkue sai kuitenkin pappeja enemmän ulos kentältä, vaikka me fyysikot osasimmekin määrittää kartun Hamiltonin funktion. Edes ahkera urheilujuoman nauttiminen ei tälä kertaa auttanut vaan jouduimme tunnustamaan häviömme osakuntalaisille.
Koska ulkona alkoi tulla jo viileämpää, emme olleet tappiosta suinkaan pahoillamme vaan vetäydyimme Junnun ystävän luokse jälkipeleihin. Näistä hipoista selviydyimme Veikon vanhempien asuntoon, jonne myös hämäläisosakunnan tuttumme olivat tulleet. Veikolla oli sauna lämpimänä ja osa joukkueestamme solahtikin saunan lämpöön. Veikolta matka jatkui Junnun äidin residenssiin tai vaihtoehtoisesti junalla takaisin Helsinkiin. Myöhemmin selvisi, että Resonanssi oli ollut turnauksen 64:n joukkue.
