| Fuksivastaava: Miika Haataja
Moi kaikki fuksi(tytö)t olen teidän vastaavanne. Mun nimi on Miika, olen toisen vuoden tohtorismies. Olen lappilainen, enkä palele edes lämpötilan ollessa lähellä absoluuttista nollapistettä. Minut tunnistaa nallekarhumaisesta olemuksestani. Saa tulla halimaan. Nablataan kun tavataan, pusipusi naminami ;) |
![]() |
| Tuutorivastaava: Maija Häkkinen
Alussa Maija loi Physicumin ja OH:n, Kumpula oli autio ja tyhjä. Maija sanoi: “Tulkoon fuksit!” Ja fuksit tuli. Maija näki, että niin oli hyvä. Maijan n. 2pi käskyä 1. Minä olen Maija, sinun tuutorimestaajasi. |
![]() |
| Juho Arjoranta
Olen Juho “emergenssi” Arjoranta. Mielestäni olemassaoloon sisältyy syvää mystiikkaa ja ennustamattomuutta. Olen aika hiljainen, enkä pidä suurista ihmisjoukoista. Ethän siis huuda minulle, rakas fuksini. Teoreettista fysiikkaa teen erikoistumman kahvin voimalla nyt kolmatta vuotta. Laskentatehoni ylittääkin jo helmitaulun, ja kykyni fysiikassa todistavat minun hallitsevan alan kuin alan. Erityisesti astrologia, homeopatia ja telepatia ovat lähellä sydäntäni. Pistä siis foliohattu päähän, ota mukaan reipasta retkimieltä ja tule tutkimaan kanssani, mistä maailmassa oikein onkaan kyse! |
![]() |
| Juho Eskelinen
Hei, olen Juho ja olen N–1:n vuoden täti-ihminen. |
![]() |
| Tuomo Hartonen
Olen Tuomo, n:nen vuoden teoreettisen fysiikan opiskelija ja toimin tuutorina toista kertaa. Olen hyvin kiinnostunut antiikin roomalaisesta kulttuurista, ja siksi käytän päivittäin toogaa. Tiesittekö muuten, että sana kandidaatti tulee latinan sanoista ”toga candida”, valkoinen tooga? Tämä siksi, että viranhaltijat ja sellaisina näyttäytyä halunneet pitivät valkoista toogaa. Vankan kokemukseni turvin vastaan mielelläni opintoja, opiskelijaelämää ja toogia koskeviin kysymyksiin. |
![]() |
| Olga Heino
Olen toisen vuoden elektroniikkapelle. ‘Kännissä olet ääliö’ -mainoskampansa aloitettiin minun vuokseni. Isona haluan oman hiukkaskiihdyttimen ja lentää sillä avaruuteen etsimään kotiplaneettaani. Silloin, kun en unelmoi Harry Potterista, olen treffeillä Optimus Primen kanssa. En siis ole nörtti.
|
![]() |
| Tero Hirvonen
Olen Tero, toisen vuoden fyysiikan opiskelija. Helsinkiin opiskelemaan eksyin Etelä-Karjalan pimeistä metsistä, jossa vaara vaanii aina läheisen puun takana ja ilmassa kaikuu kummia ääniä. Olen resonanssin hallituksen jäsen ja toimin aktiivisesti myös Wiipurilaisessa Osakunnassa. Vapaa-aikanani harrastan myös hiusten kasvatusta sekä integraalin maljan metsästystä. Silti minua ei kannata turhaan pelätä, vaan minulle voi tulla aina avautumaan huolistaan. |
![]() |
| Ari-Pekka Honkanen
Olen A-P, kolmannen vuoden höyryfyysikko ja teoreettisen fysiikan sivuaineopiskelija. Elelen päivisin (hetkellisessä) Minkowskin avaruudessa, mutta öisin uinailen kompleksitasolla Eulerin gammafunktion napojen väliin kiinnitetyssä riippumatossa. Vapaa-ajallani revin paperia ja heiluttelen käsiäni… |
![]() |
| Katriina Juva
Geofysiikassa kaikki on joko kuivaa tai märkää, ja minä edustan jälkimmäistä. Opiskelen toista vuotta Kumpulassa, ja olen osallistunut suunnilleen jokaiseen aktiviteettiin, mitä yliopistolla ja sen ainejärjestöillä on tarjottavanaan. Tiedän myös, miten viihde ja opiskelu sovitetaan yhteen niin, ettei kumpikaan kärsi (useimmilla sen keksimiseen menee vuosia). Intohimoni on ulkomaanmatkailu, ja ensimmäinen opiskelijavaihto onkin jo tiedossa. Eli jos ulkomaille lähtö kiinnostaa, nyt tiedät, keneltä kysyä. Haluan kirjoittaa fuksipassinne täyteen merkintöjä, joten en malta odottaa teidän näkemistänne syksyn riennoissa! |
![]() |
| Jarkko Järvelä
Hei, olen Jarkko! Epävirallisena ilopillerinä säteilen iloa tasaisesti mustan kappaleen tavoin ympäri opiskelijahuonetta. Olen toisen vuoden wannabe-teoreettinen-fyysikko ja sivuainematemaatikko. Tuutorina aion tyrkyttää sinulle paljon ylimääräisiä kursseja ja valistaa sinua reservinupseerin elämän ihanuudesta. Öisin harrastan laskareita ja (nostalgia)trippailuja. Odotan sinua malttamattomana rakas pyöreä, homogeeninen, kitkaton ja ulkoisesti neutraali fuksini. Sydämmellisin [sic] terveisin Jarkko |
![]() |
| Markus Korpinen
Markus Korpinen hän on homonaama tiidi-tiidi-tiidi titti tiidi-tiidi-tiidi tii Markus Korpinen likes fysiikka, sitsit ja svenska språk. Tykkään skeitata ja jos en pääse sillä perille, otan taksin. Minulla on monta rakasta: MacBook Pro, Kindle, älypuhelin, kaljaa ja oma humanisti. Minä tunnen monta Markus Korpista ne on kaikki poikkeuksetta homonaamoja |
![]() |
| Lasse Laitinen
Hei vaan ja tervetuloa Lasse-sedän hoiviin! Olen toisen vuoden tähtitieteilijä ja isona haluan kalifiksi kalifin paikalle, eli Einsteiniksi Hawkingin paikalle.Enimmäkseen nukun ja syön. Toinen suurista unelmistani on lähettää oluttölkki raketilla kiertoradalle. Hankkeestani puuttuu vielä rahoittajat, raketin suunnittelijat sekä rakentajat. Tölkki on jo valmiina. Kanssani kannattaa tulla jutustelemaan, koska tykkään keskustella ummet ja lammet ummista ja lammista ja tiedän miksi kymmenmetrinen lipputanko mahtuu viisimetriseen vajaan. Tiedän myös miksi viisimetrinen lipputanko mahtuu kymmenmetriseen vajaan. |
![]() |
| Salla Latva-Äijö
Hei olen Salla. Opiskelen kolmatta vuotta fysiikkaa. Tykkään uida vesiputouksen alla, suihkulähteessä, luonnonaltaissa, kielletyillä rannoilla, kirjolohien kanssa ja Atlantissa. Minut on helppo innostaa tekemään spontaaneja ja erikoisia asioita. Haluan tanssittaa kaikkia fuksejani laiturilla. |
![]() |
| Olga Penkkilä
Olen Olga, teidän ihanien uusien fuksien ihana uusi tuutori. Olen kolmannen vuoden fysiikanopiskelija ja siinä sivussa opiskelen myös geofysiikkaa ja muuta mukavaa. Minut tapaa helpoiten opiskelijahuoneelta, osakunnalta tai milloin mistäkin tapahtumasta, ellen sitten ole tapani mukaan myöhässä. Pidän poikkitieteellisyydestä, fuksianpunaisesta elektroniikasta ja järjestötoiminnasta. Hihasta saa tulla nykimään, jos jokin asia askarruttaa tai on mitään kysyttävää! |
![]() |
| Antti Rantala
Hei kaikki fuksit ja fuksinmieliset! Olen Antti, toisen vuoden tähtitieteen opiskelija. Tähtitieteen opintojeni lisäksi murskailen teoreettista fysiikkaa. |
![]() |
| Mikko Repo
Moro, moon Mikko ja oon letkeen löysä fyysikko. Heräsin juuri. Mitä kello on? Missä kello on? Mikä tämä on? Kuka minä olen? Keitä me kaikki olemme? Mistä tulemme? Mihin olemme menossa? Miksi? |
![]() |
| Anton Saressalo
Terve! |
![]() |
| Tommi Tenkanen
Olen Tommi “herra vänrikki” Tenkanen ja opiskelen teoreettista fysiikkaa, jota rakastan. Ettei nyt tytöillekään jää epäselväksi, olen upseerikoulutettu. Ennen Helsinkiin muuttoani asuin Miehikkälässä, pienessä kylässä, jossa iltaisin luin taulukkokirjaa huoneessani. Siitä innostukseni fysiikkaan sai alkunsa. Osaanpa muuten myös sanoa Mohsin asteikolla korundin kovuuden. Kysy vaikka! Trivial Pursuitissa voitan jokaisen. Hupsista! Nyt olen antanut itsestäni teille aivan liian jäykän kuvan. Oikeasti olen rennon lupsakka ja löydät itsesi todennäköisesti meiltä yön pikkutunneilla juomasta viskiä ja absinttia – tätä tulen varmasti seuraavana päivänä katumaan kauhean krapulan muodossa. |
![]() |
| Olli-Pekka Tikkanen
|
<td>Teksti</td>
<td>Kuva</td>
</tr>


















