| Fuksivastaava: Kimmo |
Fuksivastaava: Santeri |
 |
 |
| Vietettyäni kolme vuotta italialaisessa luostarissa, päätin tulla vilauttelemaan Fysiikan laitokselle. Tykkään istua pukin polvella. In Soviet Russia, the bike drives you! Jos törmäät minuun sopivassa Kulmassa, kyseessä on Kimmoisa törmäys. Kuten jo varmaan arvasit, lempinimeni on Elastinen. Kun tulet… syksyllä Kumpulaan, voimme määrittää yhdessä sinunkin Kimmokertoimesi. |
Hei, olen San Teri, jalomielinen, tanssiva, teoreettinen joulupukki. Yöaikaan muutun raivoraittiiksi ninjaksi, joka ei käytä hissiä. Olen loistavaa buffetseuraa ja ilman housuja näkymätön. Tiedän kaiken tähtitieteestä ja kuupan pelaamisesta. Lempimuuttujani on valonnopeus. Halataan kun tavataan! |
| Tuutorivastaava: Miika |
Anton |
 |
 |
| Heippa, fuksit! Olen kolmannen vuoden ex-lääkispoika. Söpöyteni saattaa vetää fuksityttöjä puoleensa, mutta yrittäkää hillitä itsenne, sillä minulla on jo yksi. Jos olisin käynyt intin, olisin vähintään yliluutnantti. Merkki taivaalta vetää myös minun paitani pois päältä. Minulle tuli yllätyksenä etteivät kaikki korttini viekään minua kotiini. Tietyillä aallonpituuksilla uskon tietäväni mm. kaiken, mutta (ilmaisen) viinin jälkeen tiedän sen. |
Homo Physicus. Anton on tyyppiesimerkki vappuna tavattavasta satunnaiskävelijästä. Antonin tunnistaa helposti kiiluvista silmistä ja selkeästä artikulaatiosta. Antonin luontainen elinympäristö kattaa Opiskelijahuoneen lisäksi Puistolan raittiin luonnomaiseman. Laji ei kykene sulattamaan kiinteää ravintoa, joten se joutuu hankkimaan sen nestemäisessä muodossa. Pentueensa Anton hankkii käymällä muiden pesillä ja puolustaa tätä tarvittaessa raivokkaasti. Ellei huumorintaju lopu. |
| Tommi |
Jarkko |
 |
 |
Sto! -Po! Olen vänrikki Tenkanen, tuutorien Grand Old Man (mutinaa) ja assarisi mm. jokaisella kurssilla. Kun en puollusta isäm maata Miehikkälän metsissä tai kerro inttijuttuja, olen kiltisti tossun alla Oulunkylän kolmiossani. Olen
fanaattinen teoreetikko. Taskussani on matematiikkaa, enkä pelkää käyttää sitä. Taakse-pstu! |
Olen todistetusti vain ihminen. Opiskelen teoreettista fysiikkaa, sillä höyryfysiikka on triviaalia. Liikenneturvallisuus on minulle tärkeää, ja siksi käytän kävelykypärää juostessani, juodessani ja derivoidessani samanaikaisesti. Protip: älä ahmi kursseja, koska muuten noppia ei riitä tarpeeksi minulle. Approtip: yksi tutkinto kerrallaan on tarpeeksi. Syksyisin minut voi löytää Kumpulasta integroimasta fukseja suohon. |
| Antti |
Amalia |
 |
| Hei, olen astro(n)antti, toisinaan myös meridinantti tai resonantti. Olen hippi-vege-basisti ja käytän ravinnokseni astraali- ja pimeää energiaa. Toisinaan juon myös deionisoituja alkuaineita. Jokakuukautisena harrastuksenani kirjoittelen Cosmon horoskooppeja ja seurailen planeettain liikkeitä pitkälle ulottuvalla putkellani. Olen siis astrologi-kosmetologi. Asun muutaman femtoparsecin päässä Klusterilta, joten matkani sinne kestää valovuosia. Minulla on monipersoonallisuushäiriö, jonka vuoksi saatat nähdä minut kaikkialla. Jos tähdet ovat elokuussa oikeassa asemassa, tapaamme Kumpulan galaksissa. |
Mikä on sininen ja kävelee kolmella jalalla? Astro-Ama tietenkin! Olen tähtitieteen tuutori ja haluan fuksieni tietävän, että yötä ei ole tarkoitettu nukkumiseen. Siksi minulla on aina pohjaton pillimehuni mukana. Eksyneet fuksit voivat suunnistaa luokseni epämääräisen nauruni avulla, jonka intensiteetti ei vaimene etäisyyden funktiona. Lievästi ekstrapoloiden, jalkani taipuu syksyyn mennessä yli 180 astetta.
Jos et ihastu minuun ensi silmäyksellä, sinussa on jotain vikaa. |
| Darja |
Eeva P. |
 |
 |
| Privjet, olen Darja, notkea toisen luokan neuvostonainen. Söpöyteni saattaa vetää tuutoripoikia puoleensa, mutta ei hätää, intergroidessani ruokalautaseni nollasta äärettömään, saan tulokseksi nakkeja kermavaahdolla. Olen mielelläni siniaalto, mutta toisinaan myös kosini ja tangentti kelpaavat. Seuraan Amalian jalanjäljissä, joten itsekin käytän usein neljää jalkaa. |
>> Heppatyttö-91 is online.
>> Hallitsen Ecxelin ja Maltabin sekä Mgailin käytön.
>> Jos en makaa Narinkkatorilla, istun kyykyssä Alkossa.
>> Tiedän missä maassa sijaitsee Kansainvälinen Avaruusasema.
>> Lähdethän kanssani Ouluun?
>> Heppatyttö-91 was banned by admin. |
| Katja |
Pirita |
 |
 |
Zdravstvui! Olen köyhä tyttö Petr-ÄÄNISLINNASTA! Lopetin apupyörien käytön liian varhain.
Dyykkailen roskiksista Hello Kitty -pehmoleluja ja ilmestyn ovesi taakse shinain kanssa jos et osaa kierrättää. Välttelen tansanialaisia viinoja. Fuksi, olen kiinnostunut kivistä(si).
Haluan myös kutoa sinulle villasukat! |
Geofyysikkona eli Jumalana kaikki on helpompaa. Hienovaraisesti sanottuna olen yllättävän vanha. Kotonani minulla on pikkelsiuhrialttari. Kesätyökseni nyljen karitsoja Islannissa, syksyllä jatkan työtäni fuksien parissa. Eväskokeiluni saattavat järkyttää heikkohermoisia, mutta ne on helppo huuhdella alas tansanialaisella viinalla.
Piri toimii. |
| Eeva H. |
Otso |
 |
 |
| Karkasin Lapinlahden mielisairaalasta ja matkasin Hietaniemen hautausmaan ja Klusterin läpi fysiikan laitokselle havainnoimaan pilviä. Harrastan halonhakkuuta, enkä muistaakseni juuri muuta. Olen aktiivisempi kuin keskimääräinen uraaniydin U-235. Siksi pidän verensokerini ylhäällä juomalla vaahterasiirappia ja hemoglobiinitasoni vakaana läheisteni avustuksella. Fuksi, varo! Sinäkin saatat päätyä hampaisiini. |
Aaltojen kuninkaana pidän kaakelin lämmöstä ihoani vasten ja siksi osaan ennustaa vappusään 50:llä eri tavalla. Syvin toiveeni on pelastaa maailma, mutta toisaalta en voi vastustaa apinoiden oluita. Vaikka opiskelen vasta toista vuotta, valmistuin jo vuosia sitten. Minua puhutellaan siis ainoastaan professorina. |
| Tero |
Juhana |
 |
 |
| Moi mie oon tämmöi äijä la-la-la-Lappeenrannasta. Olen stereotyyppinen vaaleahiuksinen, sinisilmäinen fiipurilainen wyysikko. Hevi on lähellä sydäntäni, mutta sopivassa mielentilassa muutun patinoituneeksi runomieheksi, eli Juha Tapioksi. Kun olet nähnyt hammasrattaani, tiedät minusta jo liikaa. Tulevaisuudessa saatan opettaa sinunkin lapsiasi, ole siis kiltisti. |
Olen ammatiltani sveitsiläinen lennonjohtaja, koska en ole tarpeeksi arjalainen kuunatsiksi. Tunnen silti vetoa oikealle. Harrastan viiksien kasvattamista ja pidän kalapuikoista. Älkää hätäilkö, en ole tipattomalla. Oluen lisäksi voit tarjota minulle myös A-luokan nakkeja. En siis ole myöskään nakittomalla.
Nakkeillaan kun tavataan! |
| Jere |
Laura |
 |
 |
| Hei. Olen koyha teoreettisen fysiikan opiskelja, jolla ei ole varaa edes oikeisiin kenkiin. Alkoholisoituneena oikeistopatrioottina minun taytyy myontaa, etta puiden kaataminen on lahella sydantani. Muita harrastuksiani ovat lihansyonti ja kierrattamattomyys. Muistakaa fuksini, etta naiset ovat pilanneet taman maailman. Mutta nyt pitaa menna. Liian kiire hakata nappaimistoa kehitysmaassa. |
Olen ylpeä naissovinistipioneeriteoreetikko – rastoitun silmissä.
Syksyllä olin pimeää energiaa – keväällä valaistuin.
Kaljatölkit pahoinpitelevät minua – minä niitä.
Olin joulupukin oppipoika – nyt olen valmis.
Tuutoroin sinua – fukseile minua. |
| Kukkis |
Hedi |
 |
 |
| Siskoni tavoin olen vanha likainen täti, paitsi en vanha enkä likainen (vielä toistaiseksi). Äidistäni poiketen en ole hammaslääkäri, mistä ei ole apua poikaystävälleni, joka valmistui juuri eilen. Olen impulsiivinen uhkapelaaja (ainakin melkein). Arkielämä on opettanut meille, että tuutori ennakoi osaltaan viimeaikaisia absurdeja väittämiä. Nähdään syksyllä! |
Moi nyt HETI kärkeen! Käyn höyryvoimalla, jotta jaksan puhkua ja puhella. Olen pohjimmiltani syyslintu, mutta HETI kun kesä alkaa, vietän kaikki yöni kasinolla. Suurin intohimoni on tehdä kuperkeikkoja pöydän alle/alla/ali. Nyt HETI ei keksi muuta. Kun saavut Kumpulaan, tule HETI halinalleksi! |
| Krista |
Anni(ina) |
 |
 |
| Hei, olen Krista Creation, seinäjokinen sääkammen veivaaja. Rakastan demoja, asfalttia ja öljynporauslauttoja. Vapaa-ajallani haastelen Patonki-Henrejä kaksintaisteluihin. Nyt vihdoin tiedän, milloin Vappu on. Omaisuuteni löytyy todennäköisimmin osoitteesta Mäkelänkatu 56. Mikäli haluat tietää lisää, annan mielelläni lompakkoni numeron, johon voit soittaa. Tämä ei kyllä liittynyt mitenkään tähtiteteeseen… |
Voitin pelin. Kun en voita, niin soitan Epic Sax Guy:ta menninkäisluolassani. En ole koskaan ollut kiinnostunut teekkareista enkä ole todellakaan hakemassa lääkikseen. Voin parantaa sinut itsetunnostasi mattoveitsenterävillä huomioillani. Olen hallitseva fuksikuupan mestari ja minulta voit kysellä pelivinkkejä. Syksyksi ennustan Poutaa ja kevääksi Syksyä. Ei oo häpee olla nopee. ;) |