Heips kaikki Resonaattorit!
Olen tällä hetkellä Etelä-Saksassa, Heidelbergissä vaihdossa ja kirjoittelen tänne aina silloin tällöin kuulumisia täältä Keski-Euroopan kätköistä. Säät ovat Heidelbergissä olleet erinomaiset ja kaupunki on itsessään todella kaunis. Tälläkin hetkellä aurinko paistaa ja lämpötila on +25C. Heidelberg on sijoittunut Baden-Württenbergin osavaltioon Neckar-joen varrelle. Frankfurtiin on täältä noin 100km:n matka ja Stuttgartiin puolestaan 120 km.
Heidelberg kuuluu Saksan vanhimpiin kaupunkeihin ja se perustettiin 1100-luvulla. Alueen historia ulottuu kuitenkin huomattavasti pidemmälle, sillä täällä eleltiin täyttä häkää jo runsaat 400 eaa. Myös roomalaiset ovat jättäneet alueelle leimansa ja kuulemani mukaan juuri he aloittivat viinin viljelyn Heidelbergin alueella. Heidelbergin keskiaikainen vanhakaupunki (Altstadt) on myös verrattoman sievä ja keskiaikaiset linna rauniot Königstuhl- kukkulalla vanhakaupungin kupeessa ovat seudun suosituimpia nähtävyyksiä. Mainittakoon myös, että Heidelbergissä on Naton sotilastukikohta jonka takia alueella on noin 16000 amerikkalaisen vähemmistö. Englantia täällä puhutaan siis verrattain hyvin ja vanhassa kaupungissa englannilla pärjää erinomaisesti. Linnan sekä vanhakaupungin takia täällä on myös sangen paljon turisteja mm. muualta Saksasta, Amerikasta sekä Japanista.
Muutamia huomioita ensimmäisen kuukauden ajalta:
Byrokratiaa täällä on jonkinverran enemmän kuin Suomessa ja saksalaiset tuntuvat mieltyneen kaikenmoisiin lomakkeisiin ja paperilappusiin. Esimerkiksi kirjastokortin sai vain esittämällä kirjastotädille opiskelijakortin, passin ja vuokrasopimuksen. Lisäksi piti toki täytellä rekisteröintilomake. Sanoisin että aika raskaat manööverit kirjastokortin saamiseksi. :) Tämä toki on ääriesimerkki ja suurin osa byrokratiasta on nyt hoidettu. Yleisesti ottaen ihmiset ovat täällä erittäin avuliaita ja ystävällisiä, joten apua löytyy kyllä jos sitä vain kysyy.
Lukukausi alkaa täällä 10.10 ja tänään loppui kuukauden kestänyt saksan kielikurssi.Huomenna alkavat orientoivat opinnot ja odotan innolla, että pääsen näkemään muut kv-fyysikot. Pariin olen jo tutustunut ja ihan tolkun miehiltä ja
naisilta vaikuttavat.
Paikallinen kansainvälisten opiskelijoiden yhteisö AEGEE-Heidelberg vaikuttaa myös asialliselta ja olen käynyt muutamissa heidän järjestämissään tapahtumissa. Meno on ollut hyvinkin hauskaa pöyräretkestä baarikierrokseen. Fysiikan opiskelijoiden ainejärjestö Mathphys sen sijaan on vielä jäänyt hieman salaperäiseksi, sillä se ei ole järjestänyt tapahtumia syyskuussa. Tämä on toki sangen ymmärrettävää, sillä täällä ollaan vielä kesälomalla.
Lisätietoja kursseista ja opiskelijajärjestöistä seuraa lokakuun lopulla, kunhan olen ensin päässyt niihin tarkemmin tutustumaan.
t. Saksan agenttinne
