Presidentinvaalien toisen kierroksen kamppailun ollessa kuumimmillaan, järjestettiin Klusterilla toiset lähes yhtä merkityksettömät “arpajaiset” torstaina 26.1.2012.
Näissä vaaleissa ehdokkaita oli seitsemän, kuten myös äänestäjiäkin. Vaalijärjestelmänä toimi systeemi, jossa jokaiselle ehdokkaalle voi antaa nollasta viiteen ääntä.
Mallia järjestelmään otettiin myös itänaapurimme vaalitavoista: Äänestyksen aikana ehdokkaat tunkeutuivat äänestäjien mieliin ja yrittivät siten vaikuttaa omaan äänimääräänsä. Äänestyskopeista tai vaalisalaisuuksista ei ollut tietoakaan äänestäjien vähän väliä julistaessa omia ideologioitaan ja näkemyksiään. Äänestäjät myös valittelivat, että ehdokkaita on vaikea erottaa toisistaan – niin ulkonäöltään kuin puheiltaan. Myös n. 14% äänestyslapuista joutui mystisen alienihyökkäyksen kohteeksi ääntenlaskennan ja tarkastuslaskennan välisinä hämärinä hetkinä. Vaaleista ei myöskään tiedotettu lainkaan etukäteen ja äänestäjäjoukkoonkin päästäkseen joutui maksamaan pääsymaksun.
Kansainväliset tarkkailijat ja ääntenlaskijat olivat kuitenkin tyytyväisiä vaalien lopputulokseen ja lopulta julkistivat sen vielä saman illan aikana. YLEn suuri vaaliennuste ja kaikki ennakkogallupit keikahtivat tällä kertaa ympäri eri yhteiskuntaluokkien antamien äänien sekoittuessa ratkaisevasti. Lopullinen tulos näytti seuraavaa:
Ehdokas | Keskiarvoäänet
7. Karjala 2.4286
6. Pirkka 2.5714
5. Olvi 2.7143
4. Lapin kulta 2.7857
3. Karhu 2.8571
2. Sandels 3.0000
1. Koff 3.0714
Resonanssi onnittelee uutta presidenttiä!
Hieman statistiikkaa vaaleista
- Äänestäjät väittivät tunnistavansa ehdokkaan 52% tapauksissa.
- Niistä 31% oli oikein, eli oikeasti ehdokkaista tunnistettiin 17%.
- Yksikään ehdokas ei saanut korkeinta arvosanaa 5, eikä matalinta arvosanaa 0.
- Ennakko-odotusten vastaisesti Karhu ja Lapin kulta sekoitettiin keskenään vain kerran!
Valitettavasti Suomen lakien mukaan presidentti tulee valita 50% enemmistöllä. Ilman vaalivirkailijoiden “lisäapua” tähän lukuun ei voida päästä kuin vasta toisella kierroksella…
